Archive for the ‘Kevät’ Category

Aurinkoa ja hankia

10/04/2012

Syväväylän reunajäät ovat niin linnuille kuin niitten viholliselle minkille houkuttelevia ruokailupaikkoja.

Jään railosta on löytynyt jäljistä päätellen paljon syötävää. Kuvan otosta parin päivän kuluessa jäälautta oli jo irronnut ja lähtenyt virran mukaan.

Matalikot sulavat nopeasti eikä jäillä ole enää turvallista liikkua, vaikka hienot hankiaiset houkuttelivatkin vielä sinne nautiskelemaan avaruudesta.

Muuttolintuja ilmaantuu hiljalleen, uudet tulokkaat pysähtyvät useimmiten juuri Konnuskoskien tienoille ruokailemaan ja levähtämään. Tule sinäkin kevätvirtauksien mukaan herkistelemään aistejasi.

Kevätpäivän tasaus

20/03/2012

Kevätsää vaihtelee nopeasti. Pari päivää sitten paistoi aurinko ja joutsenet oikoivat kaulojansa rantaruovikossa ja saapastelivat rantajäällä. Nyt on luonto taas luminen ja päivä harmaa. Lokkien kailotus kertoo kuitenkin että pian talvi on ohi.

Konnuksen avovettä on jo laajalti. Venehuollot alkavat ja kalastajat väistyvät jäiltä. Aurinko alkaa tehdä päivistä yötä pitempiä. Meidän korkeuksilla päivän mitta on jo Etelä-Suomen päivää pitempi, Lapissa mennään kohti yötöntä yötä.

Kevätseuranta ja melomiskausi alkoi

12/03/2012

Maaliskuu, kevätkuu. Jo alkoi merkit keväästä ilmaantua. Lintulaudalle saapuivat vihervarpuset ja urpiaiset, joita ei talvella näkynyt. Ja tämän aamun ilahduttaja syväväylän jään reunalla oli harmaalokkipari. Harakat, varikset, tikat ja palokärjet puuhailevat kosiomenojansa. Keväthangilla näkyy metsäkauriiden jälkiä, ehkä niitten perässä ne suuret olivat ilveksen.

Meidän melomiskausi alkoi eilen, 11.3. Syväväylä ei ole vielä laivoille avattu, mutta Konnuksen kanavan alapuolella pääsee rauhassa melomaan. Vain kolme kuukautta ilman vesilläoloa!

Vähäiset jäät eivät haittaa, vettä riittää jo Rahasaaren molemmilla puolilla.
Meillä on siis tällä hetkellä mahdollista sekä lumikenkäillä että meloa.
Kevätseuranta onnistuu näin mainiosti!

Kalevalan päivä

28/02/2012

Suomalaista kulttuuria juhlitaan helmikuun 28. päivänä, Kalevalan päivänä.
Metsänpiika on myös kalevalainen nimi, joka viittaa metsän kuninkaan Tapion pieneen palvelustyttöön. Se on yksi metsästä löytyvistä haltioista, jota nimitetään Metsänneidoksi, Metsänneitsyeksi taikka Metsänpiiaksi. Tämä neito kiusasi erämiehiä, mutta ilmestyessään erätulille se tiesi hyvää lintuonnea.

Metsänpiika eli sulalla vedellä ja soitteli suloisesti huilullansa, jotta Mielikki, Tapion vaimo, metsästysonnen antaja, heräsi aamu-unestaan ja kuuli metsästäjän rukoukset.
Niinpä Metsänpiika suotuisessa tilanteessa laitettiin metsästäjälle oppaaksi hakemaan Tapion karjaa.

Metsänpiika on tänä Kalevalan päivänä ollut tasan vuoden oppaana myös täällä tiedon valtatiellä. Nyt lyhyesti myös englanniksi ja ruotsiksi, joka on meidän toinen kotimainen kielemme.

Hyvää kulttuurimme päivää!

Kevään syntymää

21/02/2012

Viimeiset joutsenet lensivät parikymmenpäisessä aurassa uudenvuoden päivänä ylitsemme kohti etelää auringon hehkuttamin siivin.
Pitkin talvea korppipariskunnat ovat kieppuneet puiden latvojen yläpuolella raakkuen.
Pyrstötiaiset kilisevät aika ajoin pihapuissa kiikkuen, mutta tiaiset koko lajikirjossaan suunnistavat ulosviedyn joulukuusen suojiin ja sieltä lintulaudalle.
Nyt kuuluu punatulkkujen puhaltelu, tiaisten moni-ilmeiset kevätjutustelut ja tietenkin meidän ensimmäisen kevättä vihjailevan linnun, variksen, oma ääni.
Pyyt ja muut metsäkanat säpsäyttävät metsässä kulkijaa lumikiepistään äkisti rynnätessään. Lintupöntöissäkin asutaan talvipakkasilla, mutta nyt näkyy jo kiinnostus asunnonhankintaan poikueet mielessä.
Suojaisan lepopaikan antajana lumi on elintärkeä pohjoisen talvessa, meille suomalaisille ihmisille myös hyvin tärkeä elämysten tuoja. Lumisessa maisemassa helmikuun runsaassa valossa kulkiessa voi kokea häikäisevimmän valoleikin ja talviajan huippuhetket.

Niin yksinkertaista on päästä pois päänsä sisältä. Lähde puhtaaseen luontoon ja nauti siis.

Luonnon monimuotoisuuden päivä

22/05/2011

Tänään, (http://www.ykliitto.fi/tapahtuma/kansainvalinen_luonnon_monimuotoisuuden_paiva)
kansainvälisen luonnon monimuotoisuuden päivän korostamiseksi, laitan kuvia lähiluonnosta viimeisen kuukauden ajalta:


Ensiksi ihastelin omia ruukkukukkiani, jotka piristävät omalla eloisuudellaan. Kliivia ikkunan läpi kuvattuna.


Tohtorinkukka (Brunfelsia)


Kielot työntyvät karikkeesta


Omenanoksat maljakossa alkoivat kukkia äitienpäivänä.


Haapa tiputteli kukintonsa maahan “madoiksi”


Peltokorte kukkii ennen kuin vihreät osat nousevat toisissa varsissa.


Valkovuokot muistuttavat äidistä, jolta sain alun tähän kasvustoon.


Kielot varttuneempina.


Metsätähdet kivellä


Vaiverot kukkivat toukokuussa


Luonnonsalaattia, villisalaattia – ensimmäinen kevään poiminta


Hiirenporras nousee pontevasti


Muodoltaan saniaisen kasvu on loistava


Kohta kielot kukkivat. Nauttikaamme luonnon runsaudesta tässä ihan lähellämme.

Vesille venosen mieli

09/05/2011


Jäätä oli huhtikuun lopussa vielä esteenä


Menopelit valmiina


Iso-Pukki avustaa laivaliikennettä, ensimmäinen laiva tulossa…


…vielä toukokuussa vain Iso-Pukki matkalla


Kunnes ensimmäinen rahtilaiva saapui viimein toukokuun alussa


Ja moottoriproomu Vekara jatkaa. Se on tuttu näky väylällä.


Toukokuun illan melomistuokio, ensimmäinen tänä keväänä


Tervetuloa melomaan monenkirjaviin vesiin! Vaihtoehtoja löytyy niin kokeilijoille kuin pitkän matkan melojille.


Alastomilla rannoilla on paljon valoa ja lintujen ääniä.


Kivelle kasvanut leskenlehti paistaa aurinkona.

Levotonta huumaa

26/04/2011

Jäänsärkijä saapui viimein avaamaan syväväylän Varkaudesta Kuopioon pitkäperjantaina. Laivaliikenne alkaa siis.

Konnuksen kanava-alueella tehdään retkiä erityisesti sulan maan aikana.
Lintuja on tullut hyvää tahtia ja nyt erityisesti lokkien kaakattelu kuuluu vielä pimeän aikaan pesintäkiviltä. Lintupöntöt on huollettu ja kilpailu majapaikoista kiihtyy.

Retkikohteena voi olla vaihteeksi Sorsakosken Kurjenlammen laavu erämaatunnelmineen. Rauhallista ja aitoa luontoa.

Lämpimässä aurinkopaisteessa Kurjenlammella lenteli pääsiäislauantaina monia perhoslajeja, tässä suruvaippa.

Ensimmäiset korvasienet ovat nousseet maan pintaan. Pian saadaan herkkuja lähimetsästä.

Koivunsilmut tuoksuvat ja vihertävät. Nopea vihreä kasvu on juuri käsillä.

Haavat kukkivat ylinnä.

Odottelemme kiihkeästi suurten laivojen isoja aaltoja, jotka veisivät loput jäät lahdelmasta, jotta päästään melomaan kanooteilla. Odottanevatko laivat veden nousemista, sillä nyt järvien vesi on erityisen matalalla.

Tuuletusaika

18/04/2011

Kova tuuli pelmuttelee puiden oksia, irtonaiset roskat lentävät kauas. Peippojen aamulauluja ei kuulu nyt, kun puuskainen myrsky reuhtoo riivatun lailla. Konnuksen alapuolella syväväylä on leveälti auki. Vaahtoiset aallot nostavat päitään virran suuntaisesti. Viikon kuluessa odotamme ensimmäisiä laivoja mereltä saapuvaksi.
Lintujen kevätmuutto on kiihtymässä. Vielä ei kuitenkaan tarvitse aamulla herätä lokkien kovaääniseen kailotukseen pesintäpuuhissaan. Rannat ovat vielä jäässä, eikä pöntöissä pesivät vesilinnut ole käyneet vielä katsomassa tulevaa kesäkotiaan. Lehtokurppa, punarinta, peipot ja monet lokkilajit viipyilevät jo täällä. Kuovin ja joutsenten kuuluvat äännähtelyt muistuttavat katsomaan rannoille useammin, josko siellä olisi taas uusia muuttajia näkyvissä.


Rahasaaren ympärillä on vapaa vesi.


Konnuskosket malttavat vielä, kohta tulvat tulevat.


Myllykoski, sekin rauhallinen


Koskien partaalla satumaiset kivet


Koivukoski ja Ruutisaari


Kevätretkelle Konnukselle, eikö vain? Metsänpiika opastaa.

Kevät kiirehtii

05/04/2011

Kallavesj’-messut Kuopiossa ovat nyt ohitse. Kolmena päivänä saimme tuntumaa messumeininkiin, kuuntelimme veneilijöiden mietteitä ja toiveitakin, houkuttelimme ihmisiä matkailemaan Leppävirralle. Kallavesj’- näyttely on veneilyn ja matkailun tapahtuma, perinteeksi asettunut.

Nyt ottaa kevät vauhtia, vettä sataa, hanget madaltuvat ja jäät alkavat vajota ja notkua. Kevään kuvauksellisuus on kaukana, mustat tienpenkat tekee mieli ohittaa nopeasti ja päästä pian pois liukkailta kulkuväyliltä, joissa vesi sotkeutuu pehmenevään maahan ja saa aikaan kuravellin.

Uusi aika ruukkukasveille alkaa. Mullan peittoon laitamme siemenet ja odotamme taas auringon lämpöä. Aurinko laittaa meille tehtävät; siivousta ulkona ja sisällä. Paljon puuhaa, jotta kesän olisi hyvä tulla.

Jos vielä yöpakkaset tulisivat, saisimme kunnon hankiaiset. Lumikengin on silloin todella hienoa tarpoa ihan mielen mukaan. Tule pakkanen vielä vieraaksi!