Archive for the ‘Orinoro’ Category

Orinoro Leppävirralla

22/08/2011

Leppävirran ilmeisesti suosituin vaellusretki toteutuu Orinorossa, Soisalon saaressa, Mustinmäen kylässä.

Matkaan lähdetään useimmiten Mustinmäen entisen koulun pihapiiristä. Tämän reitin pituus on noin 7 km.

Mustinmäen avara mäkimaisema tulvii valoa ja leppoisuutta.

Sukellamme lehdon läpi kohti toisia mäkiä.

Kookkaat sananjalat seisovat tanakasti polun vierellä.

Silmäruohoa on runsaasti avonaisilla paikoilla.

Auringon lämmittämällä taimikolla lentelee monia hyönteisiä syyskesän kukkien kimpussa.

Puolukat on pian poimittavissa.

Syksyn värikarttaa täydentävät erilaiset sienet.

Polun varrella on entinen Tuhkulan pientila. Nyt sen asuinrakennus on sortunut tai purettu.

Historia kurkkii aitan ovelta. Aika ei anna sille loputtomasti tilaa.

Vain suuret omenapuut jatkavat elämäänsä ja kertovat omia tarinoitaan.

Reitti kulkee osin kylätietä pitkin ja nousee lopulta Orkomäen huipulle, jossa on viljeltyjä peltoja.

Mäellä nököttää Kalliomäen torppa metsän keskellä.

Sammaloitunut kiviaita kertoo, että täällä on tehty töitä peltoja ja karjan laitumia varten.

Nyt kiviaidan sisällä kasvaa vain vanha metsä.

Viimein eteemme tulee rotko, jossa kallion ruhjevyöhyke on huuhtoutunut puhtaaksi mannerjään sulamisvesien takia. Pohjalla näkyy lähde.

Jyrkänteen reunoilla on liikuttava varman päälle.

Orinoro nimen kerrotaan tulleen siitä, että rotkoon olisi tipahtanut orihevonen tai parikin. Toisaalta se voi olla johdettu sanasta Orkonoro, jonka alku ‘orko’ tarkoittaa jyrkkä-äyräinen, märkäpohjainen syvänne.

Uudet tukevat portaat vievät alas rotkon pohjalle.

Pitkospuut ovat välttämättömät jo pehmeän suon vuoksi.

Tämä ruhjelaakso on geologisesti merkittävä kohde, jonka kallioperän kivilaji on pystysuuntaan liuskeista.

Alue on suojeltu maisemallisena erikoisuutena ja mm. vaateliaitten jäkälälajien, kuten raidankeuhkojäkälän ja pohjankorvanjäkälän kasvupaikkana.

Rotkon pohjalla liikkuessa on oltava huolellinen, erityisesti kostealla ja märällä kelillä.

Rotko on noin 100m pitkä ja suurin syvyys lähes 20m. Hakijana eli omistajana Leppävirran kunta on saanut sen luonnonsuojelualueeksi 14.10.1986. Kerrotaan, että paikka on muinoin ollut noituuden harjoittamispaikka, sittemmin kyläläisten juhannuksen viettopaikka.

Valo ja varjo vaihtelee kiviseinämillä. Kyllä mielikuvituksen saa liikkeelle ja tarinoita syntymään.

Ilmasto on kostean viileä kesälläkin. Talven lumet sulavat täällä hitaasti.

Saniaiset ja sammalet etsivät kasvupaikkansa vaikka pystyseinämältä.

Rotkon jälkeen polku vie Orkonen-nimisen lammen rannalle, jossa on laavu tulipaikkoineen. Luontopolkua hoitaa kyläyhdistys.

Valoa kohti kuusikon suojissa.

Paahteisella aukiolla kiiltelee metsälauhakasvustot.

Toisen lammen, Haukisen, rannalla on myös puinen penkki levähdystä varten. Monimuotoiseen kasvilajistoon pääsee parhaiten tutustumaan tällä pitkällä reitillä. Samalla voi tarkkailla lintujen ja nisäkkäiden puuhia.Tästä jatkuu matka pian kyläteille ja takaisin lähtöpaikkaan.
– On pari muutakin vaihtoehtoa käväistä rotkolla, jos haluaa kulkea lyhyemmän matkan. Pakko ei ole mennä alas rotkoon, jos liikkuminen on hankalaa. Opastan sinne kuitenkin mielelläni tätä Savon seitsemättä ihmettä katsomaan.