Archive for the ‘RETKIKOHTEITA’ Category

Kevät meni edelle

30/05/2013

Kuinka vauhdilla kevät muuntuu kesäksi! Jos et seuraa ympäristöäsi paivittäin, huomaat että olet tippunut kevään kärryiltä.
Nämä kuvat on otettu puolivälissä toukokuuta, reilu pari viikkoa sitten. Ja nythän on jo täysi kesä.

saarikevättä1

Luonnontilainen Tiilisaari Voipaanselällä Leppävirralla on kevätretkelle sopiva kohde.

saarikevättä2

Puut kasvavat suuriksi ja vanhoiksi. Niitten levollinen olemus tarttuu omaan mieleen.

saarikevättä3

Vaiverot nuokkuvat ujostellen rannan pajujen seassa.

saarikevättä4

Kelottuneet puut retkahtavat viimein nurin ja antavat kääville tilaa.

saarikevättä5

Hennon vihreät koivunlehdet leviävät nopeasti täysikasvuisiksi.

saarikevättä6

Muurahaisten valtaamassa saaressa kannattaa käydä varhain keväällä. Kesällä niitten valtatiet ovat niin vilkkaat, että ihmisvieraankin on juostava, etteivät muurahaiset hyppäisi kenkiimme.

saarikevättä7

Laivaliikenne kuuluu kesään. Kapeahkoilla väylillä täällä sisämaassa on oltava tarkkana.

saarikevättä8

Vanhojen koivujen paksuuntunut kaarna on tyylikäs.

saarikevättä9

Ilta-aurinko pilkkoo puita.

saarikevättä10

Jotkut kärsineet koivut sinnittelevät vielä uusia versoja pitkin runkoja.

saarikevättä11

Pystyyn kuivuneet haavat ovat kolopesijöiden suosiossa. Metsä saa olla rauhassaan vuodesta toiseen vesien ympäröimänä.

valkovuokot2013

Tänään valkovuokot ovat jo karistelleet kukintonsa ja alkavat kehittää siemeniä. Kasvun vauhti on kova. Pidä sinäkin aistisi vauhdissa ja nauti luonnosta.

Neulamäen luontopolut

16/11/2012

Neulamäen selänne on yksi Kuopion suosituimmista ulkoilu- ja virkistysalueista. Noin vuosi sitten sinne on uusittu kolme eri mittaista luontopolkua, jotka kulkevat suurimmaksi osaksi luonnonsuojelualueella. Polkuja voi yhdistellä mielensä mukaan. Niin mekin teimme.

Helppokulkuinen polku alkaa Kolmisoppi-järven yhdestä kulmasta. Matkan varrella on alueen luonnosta kertovia opastauluja.

Kolmisoppi-Neulamäen alue on jo 1800-luvun lopulta asti tunnettu monipuolisena lehto- ja kalliokasvillisuudestaan.

Vuorilammesta Kolmisoppeen laskeva puro on marraskuussakin mielenkiintoinen.

Kallioperän liikahdusten seurauksena muodostui murtumalinjoja, joihin mannerjäätikkö aikanaan koversi rotkolaaksoja.

Vuorilampi ja sen puro ovat tällaisessa rotkolaaksossa. Lammen rannalla on tulipaikka retkeilijöiden käyttöön.

Suuri Neulamäki on noin 200m meren pinnan yläpuolella ja 120m Kallaveden pinnan yläpuolella. Kuvassa Vuorilampi.

Kuljimme vanhan metsän polkua ja yhdistimme sen Neulamäen kiertoon. Suokorven läpi päästään pitkospuita pitkin. Neulamäen kierto on noin 5,6km pitkä.

Polku nousee kuivemmille rinteille. Siirtolohkareet ovat kuin piilossa oleva kohtaamispaikka.

Ihastuttavat kallioimarteet eivät vähästä kylmästä hyydy.

Näistä lohkareista tulee väistämättä Aleksis Kiven Seitsemän veljestä mieleen.

Vuoriperänniemen näköalapaikalta lounaaseen näkyy mm. Haminalahden maisemia ja Kallavesi.

Pian olemme Tervaruukin ulkoilumajan lähellä avonaisessa maisemassa, jossa kesällä kukkii niittykukkaset ja läheisen rannan sorsat tulevat ruokailemaan.

Sitten alamme kiivetä Neulamäen jyrkimmälle osalle.

Tuulenpuuska suihkuttaa puiden lumia päällemme.

Neulamäen alue on muodostunut Suomen kallioperän vanhimmista kivilajeista, jotka ovat yli 2500 miljoonaa vuotta vanhoja. Pääasiassa alue on pohjagneissiä.

Vuorilammen koillisrannan korkea jyrkänne on osa 2km pitkää jyrkänneketjua. Kalliojyrkänteessä ja sen alla on useita luolia. Vuorilammen pää näkyy puiden takana tummana.

Lumista kuusikkoa voisi katsella näiltä näköalapaikoilta pitempäänkin, mutta tuulinen sää vie eteenpäin.

Edelleen Vuorilampi siintelee tummana laaksossa ja kauempana Kallavesi.

Mäeltä laskeutumista on osin helpotettu puuportain. Sunnuntairetken aikana huomasimme, että ihmiset ovat löytäneet nämä polut ulkoilu- ja virkistymispaikakseen. Ja hienot on maisemat virkistäytyäkin!
Lehdon rehevät kasvit ja vanhan metsän lukuisat eläimet ovat taatusti elämyksellistä kokea yhdessä upeiden maisemien kanssa kesäiseen aikaan. Mutta poluille kannattaa lähteä aina kun vain pääsee.

Kotkanpolku “Pikku Pariisissa”

05/11/2012

Viljavista pelloistaan, historiallisesta kartanokulttuuristaan ja hienostuneesta seuraelämästään aikanaan tunnetuksi tullutta Joroista on kutsuttu lempinimellä Pikku Pariisi. Vauraat viljelmät antoivat aihetta kehaista kotiseutua sanomalla: “Joroisista ollaan ja rahhoo on evväänä”. Joroinen on Etelä-Savossa.

Kirkonkylän lähellä Kanavan liikunta-alueella, jossa on tanssilava, hyppyrimäki ja laavu, on Kotkanpolun lähtö- ja paluupaikka. Polku on 7 km pitkä ja kulkee Natura-alueella Kotkatharjun rinteillä ja laaksoissa.

Selkeästi merkitty polku pistää reippaaseen vauhtiin.

Syksyiset värit ovat herkullisia maastossa, mutta keväällä polun varrella voisi nähdä mm. rauhoitettuja kangasvuokkoja ja muita harvinaisempia kasveja.

Rinteillä on useita muinaisrantoja, jyrkkiä rinteitä, pääte- je reunakasautumia ja sivuharjumuodostelmia.

Polku kiertää Kotkatjärven paikoin aivan rannan tuntumassa.

Oikealla puolen polkua nousee taas yksi jyrkkä rinne. Maisema on hyvin kumpuilevaa.

Kotkatjärvi on kirkasvetinen ja rauhallinen. Rantoja ei ole pilattu mökkikirjolla.

Valo leikkii vaihtelevassa maastossa.

Järven toisessa päässä suoraan pohjoiseen avautuu näkymät horisontissa kohti Varkautta.

Varjo ja valo ovat hyvin syvästi vastakkaisia.

Polusta on tehty lyhennetty versio uuden viitostien rakentamisen vuoksi, kun useita hiekkaharjuja joutui tien alle.

Harjulle nousussa kuljemme viilentävässä kuusikossa.

Kotkatharjun päällä polku on vaikuttava, molemmilla puolilla jyrkästi alas viettävät rinteet. Seitsemän kilometriä sujuu lopulta nopsasti, eikä ihme että polku on suosittu lenkkilijöiden keskuudessa.

Joroisten seutu on ilmastoltaan ja kasvuolosuhteiltaan suotuisa niin viljellyille kuin luonnonkasveille. Kotkanpolku keväisessä asussa linnunlauluineen on varmasti elämys. Lähde siis Metsänpiian mukaan bongaamaan lintuja ja harvinaisia kasveja heti ensi keväänä!

Retki Kinahmille eli “taivaan valtakunnan porttia” koettamassa

31/10/2012

Nilsiässä Tahkomäen kvartsiittiselänteen jatkumona sen eteläpuolella kohoaa Kinahmin mäkiselänne. Se on avaraa maatalousmaisemaa, jonka rinteet yläosiltaan on kuusivaltaista, tuoretta ja lehtomaista kangasta, keskivaiheiltaan sekametsää ja alaosiltaan kaskeamisen jälkeistä koivikkoa. Rinteillä ei ole juuri kalliopaljastumia, vaan ne ovat moreenin peittämiä.
Maa- ja metsätalousvaltaisen kylän elämään kuuluu Kinahmin kvartsilouhoksen vaikutus, onhan Nilsiän kvartsiittia louhittu hyvin useista paikoista ja entisiä louhoksia ilmaantuu tuon tuostakin kulkijan eteen.

Jos en olisi tutkinut vuoden 2004 GT-karttaa, tuskin uskoisin että Kinahmin 12,5 km:n retkeilyreittiä olisi olemassakaan. Ja maastoon päästyämme aloimme uskoa ettei sitä sitten olekaan. Tapasimme kuitenkin reitin lähtöpaikkaa etsiessämme kylän nykyisen asukkaan, joka rohkaisi meitä polulle, joka lähtee läheltä Halunaa, Välimäentieltä. Opasteet olivat kaatuilleet metsään, mutta Kinahmi kutsui.

Jo vuonna 1995 Kinahmi on merkitty arvokkaana peltoalueena ja laajemmin Kinahmin selänne ja kyläraitti arvokkaana maisema-alueena. Samana vuonna kyläläisten joukossa syntyi idea vaellusreitin mahdollisuudesta Kinahmin huipulle. Vuonna 1996 Kinahmilla käynnistyi Maitotila maisemassa-projekti, jolloin maisema-asiat olivat ykkösasia.

Kulkiessamme totesimme että Kinahmin rinteillä viihtyy lehtomaiset kasvit, niin myös lehtikuuset.

Kinahmin kylä valittiin yhdeksi ympäristöministeriön luonnonsuojelulain mukaisen maisema-alueen perustamisen edellytyksiä selvittävän projektin pilottialueeksi. Projekti kesti v.1998-2003. Tämä näkymä on mäen itäpuolelle, josta monien mäkikylien verkko levittyy. Alempana itärinteellä on myös muutamia lehtoalueita, jotka on jo suojeltu.

Hakkuuaukko antaa lisää näköalaa ja avaruutta, vaikka ei liene kaukomaisemassa parhaan näköinen.

Idea vaellusreitistä toteutui v.1999 kyläläisten talkoovoimilla ja Koillis-Savon Leader-rahoituksella. Nyt reitti on osin turmeltunut mm. opasteiden kunnon vuoksi.

Samana vuonna Savon Liitto valitsi Konttimäki-Kinahmin vuoden kyläksi. Kyläläisten into kylän kehittämiseen oli todettu. Mutta nyt kaivattaisiin hiukan lisää intoa polun kunnostammiseen.

Kylällä oli kyläympäristön kehittämis- ja maisemanhoitosuunnitelma, jota oli aikomus toteuttaa, ja konkreettinen saavutus oli kyseinen vaellusreitti taukotupineen ja tulipaikkoineen. Vuoden 2002 lopussa kyläläisten into luonnonsuojelualue-ajatukseen oli valitettavasti katkennut.

Epävarmoin miettein jatkoimme polulla opasteita etsien. Meitä kiinnosti vain Kinahmin hienot maisemat. Paikoitellen kulkutilaa oli väljästi ja kulkeminen helppoa.

Luonnon väriharmoniaa saattoi ihailla ja pysähdellä.

Kunnes polulta löytyi järeämmän menijän julmat jäljet. Kuljimme satoja metrejä metsäkoneen jättämällä keskivallilla taiteillen.

Toivoimme, ettei Kinahmin retki jättäisi tuota muistoa lainkaan. Pikkuilmiöt ilahduttivat ja matka jatkui.

Rinteellä virtaileva puro keskellä sammalikkoa on helmi.

Vedessä huuhtoutuvat kvartsiittikivimuruset erottuvat selvästi.

Rinteen länsipuolelta näkyy Siilinjärven kalkkivuorille, jos vain sää sallii.

Kinahmin huipulla ollaan 313,7 metrissä. Paikalla ei ole muuta kuin lahoava penkki ja kyltti korkeudesta. Onneksi syksy ja nuori metsä antavat lisää näkymää. Tässä soisi olevan vaikka pikkuisen tornin, josta pääsee puiden yläpuolelle katselemaan.

Kuvittelimme kauniin kesäisen päivän auringonlaskua tähän maisemaan.

Lännen puolella lepää Petro-järvi kauniissa maalaismaisemassa.

Kartan mukaan rinteessä olisi pitänyt löytyä Halssi-jyrkänne, jonne myös olisi polku. Laskeuduimme jonkin matkaa rinnettä alas, mutta jyrkänne ei tullut vastaan. Myöhemmin kuulin paikalliselta, että jyrkänne todella on siellä ja sitä on tarinan mukaan käytetty Iso-Vihan aikana kirkonkellojen piilopaikkana.
Herkulliset maisemat täältä kuitenkin avautuivat.

Matkan aikana ohitimme useita opaskylttejä maahan vaipuneina ja ikääntyneinä. Kuljimme usean karjan metsälaitumen poikki ja sukkuloimme aitoihin tehtyjen solien läpi todeten ettei suurikokoiset ihmiset mahtuisi lainkaan niistä yli, ali eikä lävitse. Toki metsälaitumet olivat mukavannäköistä maastoa ja mielellämme olisimme tavanneet jonkun laiduntajankin. Saavutimme myös yhden toimivan laavun, jossa istuimme evästauolla. Matkan varrella oli myös moottorikelkkailijoitten talvilaavu, jonka ympäristö kaipaa kiireesti fiksaamista. Maastopyöräilijät kuluttavat ilmiselvästi osan reitistä kapeakulkuiseksi, joten jalankulkijan on astuttava jalka jalan perään, mikä ei ole erityisen mukavaa.

Viimein aloimme suunnata pohjoista kohti ja avautuneessa maisemassa kohosi utuinen Tahkomäki.

Nousimme Hiekkavuorelle, jossa aukeni valtava liuskelouhos.

Entiseen louhokseen on tehty Louhosareena, jossa on esitetty oopperaa ja muita esityksiä. Nykyinen käyttö silläkin lienee melko vähäistä.

Turkoosi vesi ja valko-punaisen liuskekiven yhdistelmä on erityinen. Paikka vaikuttaa jokseenkin hylätyltä.

Liuskelouhoksen jälkeen kuljimme helppokulkuista kurua alaspäin. Vierellämme lehtokasvillisuuden alla soliseva puro saatteli meidät polun loppuun. Kotkansiipisaniaisia näkyi yllättävän paljon. Mikä hieno kevätkohde!

Täälläkin on ollut paikoitusalue ja opaskartta. Miten paljon toivoisi hienolle reitille kunnossapitoa ja kulkijaystävällisyyttä. Niin, että voisimme mekin – tai erityisesti Kinahmin kyläläiset sanoa kuten Halosen taiteilijaveljekset Antti, Kalle ja Pekka Kinahmilla maalatessaan 1920-luvulla: “Kinahmin selänne on taivaan valtakunnan portti”.
Kinahmin maisema-alue syntyy, toimii ja kehittyy, jos kylällä niin halutaan, kuten Marjaana Pehkonen, puheenaolleen pilottihankkeen koordinaattori on maininnut.
Luonnonsuojelualuetta Kinahmille ei haluttu perustaa, mutta retkeilijän toiveena on toimiva väylä patikoijalle ja lumikenkäilijälle. Kinahmi ansaitsee tulla laajemmin ihailluksi.

Metsänpiika ohjaa sinne mielellään.
Kinahmi kartalla

Tahkomäki – paljon muutakin kuin talviurheilua

23/10/2012

Nilsiän Tahkomäki on mukavan rauhallinen patikointipaikka syksyllä, kun luonto on värikäs ja raikas, ja kesäsesonki turistikohteessa on ohi eikä pikkujouluaika ole alkanut.
Patikointireittejä on mahdollista suunnitella oman mielensä mukaan yhdistelemällä tai pilkkomalla taipaleita. Me ajoimme auton Syvärinrannan Hiekkoniemeen, josta toisella autolla Tahkomäentien alkupuoliskolle, Välimäen länsipuolelle. Patikointi alkoi heti vaihtelevalla maastolla aamuisen auringon kuivatellessa kasvillisuutta.

Täällä jo näkymät ympärillämme alkavat laajentua.

Metsänhoitotoimet antavat lisää volyymia näköaloille. Välimäki on Tahkon korkein huippu, 314,5m, mutta polku kulkee huomattavasti alempana.

Täällä on tilaa ja avaruutta, ystävinä hirvikärpäset, mikäli retkeilet täällä syksyllä.

Aikaa yksityiskohtien tarkkailuun kannattaa aina varata.

Joskus maasto muistuttaa pohjoisen vaaroja ja tuntureitakin.

Joskus eteen tulee paljas aukkohakkuualue.

Polku vie Huutavanholman kasvilajistollisesti arvokkaalle lehtojensuojelualueelle.

Retken vaikeakulkuisin osuus on juuri täällä.

Lehdon keskellä pulppuaa puro, jonka reunoilla kasvaa sanikkaisia.

Kasvillisuutta voisi jäädä tutkimaan pitemmäksikin aikaa, mutta ehkä keväällä olisi otollisempi aika.

Polulla on puron reunoilta kaatuneita puita, joten niitä ohitetaan vain tukevilla kengillä ja notkealla vartalolla.

Lehdosta pääsee nousemaan Tahkon rinteitä kohti melkoisen jyrkästi.

Rinteeltä vilkkuu purovesi ja rehevä lehto- ja korpikasvillisuus. Kesän valo antaisi näylle paljon lisää linnunlauluineen.

Jylhyys alkaa näkyä.

Olemme itäpuolella Tahkomäkeä, Syvärin selkävedet saarineen näkyvät.

Täältä lähistöltä löytyy nuotiopaikkakin.

Nyt olemme kiivenneet Tahkon laskettelurinteille. Tahkolahti ja matkailubisnekselle omistettu Sääskiniemi.

Hissituolit työttöminä.

Matka jatkuu ja ohitamme länsirinteet.

Kirkkaalla säällä täältä näkee paljon ihanaa savolaista järvimaisemaa, kuten taustalla Kypäräisen ja Pisan korkeat hahmot.

Kulkeminen alaspäin laskettelurinnettä kysyy varpailta kestävyyttä.

Loppumatka kuljetaan Tahkoselän läheisyydessä varsin leveällä reitillä metsän värejä ihastellen.

Päätämme polkumme Hiekkoniemen kodalle, jonka vieressä solisee puro. Patikointimatkaksi tuli noin kymmenen kilometriä, ja muuten matkaa jatketaan vielä neljällä pyörällä.

Pienehköä tietä pitkin pääsee vanhan kaivoksen laavulle Rahasmäelle. Laavu on entisen kvartsiittilouhoksen pohjalle muodostuneen lammen äärellä.

Erikoisen väristä vettä ympäröi muhkeat kvartsiittireunat. Louhoksen voi kiertää turvallisesti aidan takana.

Täällä ollaan noin 270 metrissä Rahasmäen Korkea-ahon korkeuskäyrillä.
Jos haluaa patikoida kokonaan Tahkon kierron, myös tämä laavupaikka on reitillä. Koko kierto on 20km, josta teimme nyt puolikkaan. Talvisin reitillä on hiihtolatuja ja moottorikelkkaväyliä. Reitti on luokiteltu keskivaativaksi.

Tahko yhdessä Pisan, Kypäräisen ja seuraavana kohteena tulevan Kinahmin kanssa on varsin mielenkiintoista seutua monenlaisille retkille. Metsänpiika suosittelee.

Haminalahden kulttuuripolku

11/10/2012

Kuopion Haminalahdessa v.2006 avattu luontopolku kulkee von Wrightin taiteilijaveljesten kotimaisemissa. Nämä maisemat saivat olla myös kuuluisan “Taistelevat metsot”-taulun innoittajana. Haminalahti on nimetty valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi v.1993.

Polku alkaa varsinaisesti Haminalahden leirikeskuksen pihasta ja kulkee jonkin matkaa kylätietä myöten ja sitten poiketaan metsään. Tässä metsäosuuden alkua.
Metso-logolla merkityllä, 3,1km pitkällä polulla pysähdytään nälöalapaikoilla, joista on näkymät Kallaveden Haminalahdelle.

Metsät ovat talousmetsiä, joten eri-ikäistä puustoa ja aukeampiakin paikkoja löytyy.

Kylän keskeisellä paikalla näkyvän pellon takana on edelleen Haminalahden Hovi, jonka von Wrightit omistivat v.1759-1911. Vilkas Karttulantie särkee hiukan idylliä.

Matkalla on opastauluja von Wrightien taiteesta ja niistä maisemista, sekä kulttuurista jotka vaikuttivat taiteen syntyyn. Jyrkänteet inspiroivat edelleen.

Lahden toisella rannalla on Hukanniemi, jossa on Haminavuori ja sen luonnonsuojelualue.

Vasemmalla näkyy Pirttisaari, takana Salonsaari, joka on kuulunut von Wrightien suvulle aikanaan, ja oikealla Hukanniemi.

Suopellonmäellä komealla jyrkänteellä on pöytä penkkeineen levähdystä ja eväitä varten. Kyllä näitä maisemia katselee mielellään rauhassa ja kiireettä.

Jylhät kalliot nousevat eteemme Aittakalliolla.

Kohta löytyy pieni luolakin.

Tästä pääseekin hyvin rappuja pitkin ylös. Hyvin hoidettu kohde.

Näin pienessä luolassa on tuskin ollut kenellekään suojaa. Mutta ainahan edes pieni “huone” on kiinnostava.

Toisaalta itse olen hiukan hulluna lohkareitten peittona olevista sammalista.

Kalliojyrkänteet jäävät.

Kulttuuripolun korkeussuhteet ovat vaihtelevat ja monipuoliset. Matka ei ole liian pitkä lapsillekaan, kun vain osaa pitää innokkaat kulkijat polulla. Leirikeskuksen pihassa on nuotiopaikka, laavu ja käymälä, mutta puita kannattaa olla itsellä mukana.

Rengasreitin jatkeeksi voi kulkea vielä 1,2km:n mittaisen piston Mustalahden rantaan, josta näkee Pirttisaaren huvilan, joka kuuluu yhä taiteilijaveljesten suvulle.

Puijo, pidä pintasi!

09/10/2012

Jo Z.Topelius on sanonut, ettei täyttä käsitystä Kuopion kauneudesta voi saada, ennen kuin on noussut tuolle kohoavalle harjalle… Puijo on yksi Suomen tunnetuimmista näköalapaikoista, jonka laki on 232m korkealla merenpinnasta. Puijolle perustettiin maamme ensimmäisiä luonnonsuojelualueita jo vuonna 1928. Aluekokonaisuutena se on harvinaisen monipuolinen mukaan lukien kasvit, linnut ja metsät sekä ikivanhat kalliot.

Nyt käynti Puijolla vei päivänpolttavaan puheenaiheeseen, Konttilaan, ja sen kiertävälle polulle. Konttilan kierto on 2,3km.

Vaikka polku onkin merkitty varsin hyvin viitoituksineen, niin Konttilassa ennenkäymättömälle sattui kuin sattuikin tulkintavirhe, ja niin oltiin menossa kohti Satulanotkoa. Sen huomasi metsän muuttumisena lehtomaisemmaksi.

Luonnontilainen metsä aamupäivän auringossa veti kyllä puoleensa.

Mutta palasimme takaisin paikkaan, missä tie vie Konttilaan, Puijon luonto- ja opastuskeskukseen.

Tila on keskellä Puijon selännettä. Vieressä sijaitsee kaksi luonnosuojelualuetta ja laajentumishalukas golfkenttä. Eihän näille pelloille!

Konttila on entinen pappilan torppa, joka edustaa perinteistä itäsuomalaista mäkiasututsta. Sen vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvulta. Torpan nimi on alunperin ollut Kokonmäki.

Tilan rakennuksia on kunnostettu pääosin EU-rahoituksella v. 2002-2004. Peltoa on kolme hehtaaria. Tilalla on yksityisyrittäjä, jonka palveluihin kuuluu mm. ulkoilukahvio, kotieläimiä ja kesäaikaan luontonäyttely.
Jos golfkenttä laajenee Konttilan pelloille, säilyykö perinteen tuntu, vanha aika?

Konttilasta polku jatkuu mehevään luontoon.

Vaikka kaupunki on aivan lähellä, täällä voit rauhoittua ja uppoutua luonnontuntemuksiin.

Näissä tunnelmissa väitän olevan enemmän aitoutta kuin millimittoihin ajetulla viheriöllä.

Lopulta pujahdetaan metsästä Puijon hyppyrimäen viereen, josta avautuu näkymät Kallavedelle. Vanhat ikikalliot tervehtivät meitä rinteessä, meitä, joille vieläkin on epäselvää, mitä haluamme jättää perinnöksi tuleville polville.

Konttilan kierron lisäksi Puijolla on kaksi muuta luontopolkua, Puijon polku ja Kokonmäen kierto, molemmat noin 2km. Muita ulkoilureittejä löytyy kiitettävästi. Joka tapauksessa Puijo on paljon: näköalapaikka, ulkoilu- ja virkistysalue, talviurheilukeskus, lehtokeskus, kansallismaisema, ja paljon muuta.

Telkkämäki tarjoaa perinteitä

08/10/2012

Kaavin kaskiperinnetila Telkkämäki tarjoilee vuosittain yleisölle tuulahduksia perinteisistä maaseudun elintavoista ja töistä. Menneen kesän tapahtuma oli Puskasoitto- ja perinnepäivä elokuussa.

Rukiinleikkuun lisäksi toimitettiin kaskipellon muokkaus ensin sorkka-aatralla ja sitten risukarhilla.

Uuden rukiin kylväjä eteni vakaasti.

Perinteisiä käsitöitä edusti mm. sammalmaton punominen karhunsammalesta. Opettajana P. Kuikka.

Tarjolla oli kahvia ja pelimannimusiikkia, ja yleisö tuntui viihtyvän. Ensi kesänä on taas uudet mahdollisuudet tutustua itäsuomalaiseen perinteeseen täällä Metsähallituksen hoitamassa miljöössä.

Telkkämäki myös täällä

Suur-Säyneisen rannalla

24/10/2011

Vuosina 1999-2001 toteutti Museoviraston rakennushistorian osasto hankkeen Pohjois-Savon ruukkikierros. Yksi museoiduista kohteista, Säyneisten ruukki, sijaitsee Suur-Säyneinen-järvestä laskevan Ryöpänjoen rannalla.

Jo 1500-1600-luvun koillissavolaiset valmistivat tarvitsemansa raudan itse järvi- ja suomalmista.
Kun 1700-luvulla saatiin jo teollista rautaa talonpoikainen raudan valmistus taantui ja loppui kokonaan 1800-luvun alussa.

Joen alkupäässä sijaitsevan Kissakosken myllyn paikalla on ollut vasarapaja. Jäljellä on pajan kivijalka ja pengerrys.

Näitä ruukin raunioita on vielä mahdollista tutkailla Kissakosken luontopolkua kulkien. Opastustaulu on syytä lukea, jotta nykyajan ihminen ymmärtäisi tuota historiaa.

Säyneisten eli Gustafsforsin rautaruukki aloitti tällä paikalla toimintansa vuonna 1821. Alueen rikkaita malmijärviä hyödynnettiin, rautaa vietiin pääasiassa Juankoskelle Juantehtaalle, mutta myös Kuopioon ja Pietariin.
Ruukki lakkautettiin kannattamattomana vuonna 1859.


Myllyrakennuksen kivetystä


Ryöpänjoki mutkittelee metsässä, luontopolku kulkee lähettyvillä vajaan puolentoista kilometrin matkan.

Pisteaita tai monin paikoin riukuaita rajaa vanhaa aluetta Kissakosken lähellä.

Kaunis sammaleinen kuusikko houkuttelee myös muille poluille. Tämä kuusikko on Ryöpänjoen toisella laidalla.

Suur-Säyneisen rannalla on laavuja kaksi kappaletta, uimaranta ja käymälät. Perille rantaan pääsee autolla, joten liikuntaesteisilläkin on mahdollisuus nuotiotulille. Oivallinen paikka lähteä myös melomaan kauniille järvelle.

Säyneinen löytyy Koillis-Savosta, Juankosken koilliskulmalta. Sieltä on lyhyt matka Kypäräiselle tai Pisalle. Retkisuunnittelussa voi yhdistellä näitä kohteita. Metsänpiika opastaa mielihyvin.

Pisa, pikkuvuori Koillis-Savossa

31/08/2011

Pisa on jylhiä maisemia, vanhoja metsiä, historian merkkejä ja monimuotoinen retkikohde. Esittelen reitin, joka alkaa Juankosken puolelta, Salmenpellontieltä. Juankosken Rotaryklubi toteutti toimintavuonna 1989-90 Rotarypiirin teeman ‘ puhdas luonto – terve elinympäristö ‘ mukaisesti luontopolun Juankosken puoleisille rinteille. Klubin jäseneet laativat opastaulujen tekstit, joita vielä voi lukea matkan varrella.

Alku Salmenpellontieltä on helppo. Pysäköintipaikalla on kuivakäymälä ja jätepiste.

Rehevät heinikot ja kivikkoalvejuuret loistavat auringossa.

Ikivanhaa asutusta, ehkä 1600-1700-luvulta. Enää uunin raunio on jäljellä.

Matkalla metsä on monen ikäistä, mutta rauha asuu täällä.

Lehtomaisella kankaalla kasvaa kurjenkelloja ja kivikkoalvejuuria ja heinää.

Toinen jäänne asutuksesta ylempänä rinteessä. Kivijalka näkyy vielä hyvin. Ympärillä kaskettu metsä.

Saha, keksi ja kirves. Kuinka vanhoja?

Polku kutsuu sinua yhä eteenpäin monipuolisten näkymien lumossa.

Juankosken ja Nilsiän kaupunkien rajamerkki löytyy näköalapaikan lähettyviltä. Tässä on kuitenkin ollut matkaviitat Kuopioon ja Nilsiään.

Rajalinja jyrkänteen alla näkyy selvästi avoimena.

Ennen polkujen perustamista Pisalle kavuttiin haasteellisesti tästä jyrkänteestä.

Nyt nousua helpottavat kaiteet ja portaat.

Kivistä nousua kyllä riittää portaista huolimatta..

Täyssinän rauhan raja kulki Pisan huipun kautta, ja merkit on helpoimmin nähtävissä juuri täällä. Ruotsi-Suomen ja Venäjän rauha solmittiin vuonna 1595. Tässä venäläisten hakkaamat rauhanmerkit.

Ruotsi-Suomen merkit kruunuineen. Joko ne peittyvät jäkäliin?

Pisan korkein kohta on 270,6m merenpinnasta ja 180m ympäristöään korkeampi. Olemme luonnonsuojelualueella, joka perustettiin v. 1993 vanhojen metsien suojelualueena. Huipulla on näköalatorni, josta näkee ympäriinsä savolaista maisemaa järvineen. Evästauko onnistuu täällä penkeillä istuen.

Näkymä kohti Nilsiää. Tahkon rinteet siintävät heikosti utuvalossa.

Toisessa suunnassa makaa Kypäräinen.

Itä-kaakkorinteellä voin todeta: pitkät on puut Pisanmäellä, hongat Hornan kalliolla, niin kuin Kalevalassakin mainitaan.

Vaaroja riittää Pisan ympärillä. Mustikkamäki ja Katkonmäki kaakossa.

Jyrkänteet ovat komeita, mutta vaarallisiakin.

Kuvasiko kuuluisa valokuvaaja I.K. Inha mahdollisesti juuri näillä jyrkänteillä jo 1800-luvun loppupuoliskolla? Ja suuri ja hidas kameransa mukanaan!

Tosin ei ole ihme, jos hän halusi nähdä vaivaa kuvatakseen näitä kauniita suomalaisia maisemia.

Valkeisen lahti siintelee keskellä.

Pisa on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue, eikä syyttä.

Se on syntynyt 2000 miljoonaa vuotta sitten vuorijonojen poimuttuessa mannerlaattojen liikkumisen vuoksi. Vuorijonosta Pisa, Koli ja Vuokatti ovat säästyneet eroosiolta. Pisan kivilaji onkin kovaa kvartsiittia ja kvartsiittiliusketta. Pisan pohjoispäässä sijaitsee ‘pirunkellari’, luola, joka on syntynyt ihmisten kaivaessa aikojen kuluessa kalliosta kvartsikiteitä eli vuorikristallia korukiviksi. Tätä perinnettä ei kuitenkaan enää sallita, koska luola on rauhoitettu.

Viimein on paluun aika ja sama polku kuljettaa nopeasti alas. Matkalla tämä kaunis luonnonpuro tihkuu hiljaa elokuun helteessä.

– Tämä reitti on lyhin Pisan huipulle, Salmenpellontieltä vain noin 1,6 km. Vaativuustaso huomioon ottaen aikaa saa varata väljästi. Toiset polut kulkevat Nilsiän puolella ja ovat pitempiä.
Jos haluat Pisalle, ota Metsänpiika oppaaksesi. Vaikutut satumaisesta luonnosta ja arvokkaasta perinnöstämme.

Tässä kartta Pisan alueelle.