Posts Tagged ‘melonta’

Maisemamelontaa Savossa

09/09/2013

Arvokkaat maisema-alueet houkuttelevat aina uudelleen lähelleen. Pisan seutu on jo lapsuudesta rakas, ja nytkin sen tuntumassa on vallan ihanaa viettää luontopäivää.

A elomelonta28.8.

Kanootin vieminen rantaan oli erittäin helppoa Nurmes-tien (75) levähdyspaikalta, Loukkulahden rannalta, noin viisi kilometriä Lastukosken kanavalta pohjoiseen. Ylä-Siikajärvi välkehti aamuauringossa ja edessä siintivät nuo mieluisat mäet.

B elomelonta

Tuuli puhalteli suoraan vastaan, joten tällä kertaa ei aloitettu verryttelemällä, vaan meloa saatiin ihan reippaasti.

C elomelonta

Saaren kupeessa sitten levättiin, lämpimässä elokuun aamuauringossa.

D elomelonta

Meille entuudestaan tuntematon Rahkomäki nousee varsin jyrkkänä Ylä-Siikajärven pohjukan ja Lehtoniemen kupeessa.

E elomelonta

Vesiraja on laskenut nelisenkymmentä senttiä keväisestä.

F elomelonta

Valkeissalmen kautta päästiin kapealle Valkeiselle, jonka rannalla on vain muutama talous, sitäkin enemmän vapaa-ajan mökkejä.

G elomelonta

Evästauko pidettiin luvan perästä sukulaisen mökkirannassa, jossa sai tuntuman näiden vesien ominaisuuksiin. Edessä Pieni Pisa.

H elomelonta

Syksyyn kääntyminen näkyy jo ruohikoissa.

I elomelonta

Rannat ovat hiekkaa, vesi äärimmäisen kirkasta, vesikasveja on vähän, kuten nämä nuottaruohot.

J elomelonta

Kallioiset rannat avautuvat kohti Pisaa.

K elomelonta

Vieressä vasemmalla Salmenpelto, jossa kulkee mukava maisematie näkymineen Pisalle ja toisaalta Kypäräiselle ja Mustikka- ja Katkonmäelle.

L elomelonta

Pisa 270,6 m ja Pieni Pisa 170 m.

M elomelonta

Lähellä Valkeisen eteläpäätä kiirehti joutsenperhe tekemään lentoharjoituksia omaan rauhaansa.

N 2elomelonta

Pisan jyrkänne vilkkuu ylhäällä metsän keskellä, lahden vesi on puhdasta, pikkukalat käyvät aivan matalalla rantahiekalla. Kyllä arkipäivähuolet on jo jääneet kauas mielestä.

O elomelonta

Tulomatkalla koetimme etsiä Pisanpuron suuta, vaan löysimme vain toisenlaisen elämän jälkiä. Ilmeisesti minkki on aukonut simpukoita.

P elomelonta

Tuuli oli nyt toki myötäinen, jopa vaahtopäiksi yltyvä. Takana näkyy Pisaa vastapäätä kohoavat Mustikkamäki ja Katkonmäki.

Q elomelonta

Nyt ohitimme Rahkomäen kaukaa, ja se hahmottuikin tässä valossa melkoisen massiivisena.

R elomelonta

Mutta mitä ihmettä tekee tällainen rumilus kaiken kauniin keskellä Tuliniemessä? Millä luvalla ja mitä varten?

S elomelonta

Loukkulahti, aloitus- ja paluupiste. Kirkas vesi, lämmin aurinkoinen päivä, upeat maisemat, kiireetön ekologinen vesilläolo ja omilla voimilla liikkuminen tekivät taas mielelle ja ruumiille äärettömän hyvää.

T elomelonta

Jos etsit rauhaa, erämaata, erilaista retkeä, tässä sulle yksi vaihtoehto! Jokaisesta retkestä voi tehdä omanlaisensa, kunkin voimille ja kiinnostukselle sopivan. Luontoa löytyy ihan läheltäsi; aivan maisemien aatelia, vakuuttaa Metsänpiika.

Jäät lähtivät, siis melomaan!

30/04/2013

huhtimelonta

Kevät kiirehti lopulta, vaikka ensin se ei meinannut joutuakaan. Nyt pääsee taas vesille ja pääsee poluille! Nuotion voi vielä sytyttää turvallisesti, kun on kosteaa. Linnut ovat palailleet pesintäpaikoilleen, mutta vielä on paljon tuloillaan.
BirdLife Suomen järjestämä leikkimielinen kilpailu Tornien taisto käydään lauantaina 4.5. klo 5–13. Tornien taisto järjestetään nyt 20. kerran.

Tule ja elä luonnon mukana! Metsänpiika kulkee kanssasi.

Mennäänkö melomaan talvilomalla?

24/02/2013

talvimelontaa13konnus

Konnuksen kanavan alapuolella Leppävirralla on jo pitkään voinut harrastaa talvimelontaa. Nyt on parhaat mahdolliset kelit sille!

konnuksentalvimelontaa13

Sulaa vettä riittää varsin pitkälti, eikä ketään muita ole liikkeellä. Mikä vapaus!

talvimelontaa13kanavalla

Tässä mennään Konnuskoskia kohti.

talvimelontaa13koivukoski

Ja Koivukoski kiivetään ylös, eikä tee vaikeaa.

talvimelontaa13koivukoskenlasku

Alaslaskussa olisi kaivannut jo hieman enemmän haastetta. Mutta varman päälle mennään, kun on vielä talvi.

talvimelontaa13koskenalla

Tulepa kokeilemaan talvimelontaa! Metsänpiika ja nämä maisemat mahdollistavat sen lähes koko talven!

Arvokas maisema-alue

06/10/2012

Pohjois-Savossa, Juankoskella, on runsaasti arvokkaita maisema-alueita. Jonkinmoisen kokonaiskäsityksen ainutlaatuisesta ympäristöstä saa esimerkiksi melomalla Ala-Siikajärvellä.


Kuva on otettu Kypäräisen rinteeltä. Edessä Niittysaari ja taustalla Salmenpelto maalaisidylleineen.


Hoikkasaari edessä, takana vasemmalla Huosiaisniemi, keskellä Mustikkamäki ja oikeanpuolimmaisena Pisa.
Pääosa alueesta on Pisa-Kypäräisen rantojensuojeluohjelmassa. Pisa on rauhoitettu geologisen muodostuman ja vanhojen metsien suojelualueena, Huosiaisniemi lehtojensuojelualueena. Näiden lisäksi Mustikkamäki kuuluu olennaisesti Pisavuoren luonto- ja maisemakokonaisuuteen.


Täällä koet monipuolisen järviluonnon ja sen arvot: luonnonmaisemat, harvinaiset kallioperän muodot, melko luonnontilaisina säilynyt metsä- ja kaskikasvillisuus ja rakentamaton luonto. Emäksisiä kivilajeja sisältävät alueet ovat erityisen merkittäviä kasvien tutkimukselle.


Kalkkikiviniemi on erityisen kaunis järveltä käsin.


Tämäkin on Natura-aluetta.


Vesillä kulkiessa suojelemme maaston kulumista ja hahmotamme kokonaisuuden.


Mustikkamäki


Mustikkamäki ja Pisa ja ohi menevä ukkosrintama


Ala-Siikajärvi ja Kypäräinen


Kypäräinen ja suojeltu Hoikkasaari


Kypäräinen ilta-auringossa


Kypäräisen kunnioitettava jyrkkä seinämä.

Melominen Ala-Siikajärvellä oli kevätkesän kohokohta.Sulan veden aika on verraten pitkä, joten näitä maisemia voi katsella hyvinkin erilaisissa tunnelmissa. Näille vesille mahtuu useampikin kanootti, joten tänne elpymään!

Pisa
Kypäräinen
Mustikkamäki

Mikäs on meloessa, vaikka kiveä piisaa

14/05/2012

Kevättulvan aikana on mukava päästä melomaan sellaisiinkin paikkoihin, missä kesän kuluessa on vain melkoinen kivikko.

Tämä kivi on vakaasti paikallaan Konnuskoskien alapuolella lepäillen siinä aurinkoa ottamassa.

Melojalle mukavat hetket ja väljät vedet. Ei ole liiemmin vielä hurjastelijoita moottoreiden kanssa.

Konnuksen vanhan kanavan kivetykset mittaavat myös aikaa. Ne on suurin voimanponnistuksin ladottu vesilläliikkujien parhaaksi. Kaunista historiaa.

Konnuksen kanavilla on mukava käväistä niin maita kuin vesiä pitkin. Ja kaikista lähinnä vettä olet, kun lähdet retkellesi kanootilla. Metsänpiika on palveluksessasi.

Talvimelontaa

07/12/2011

Itsenäisyyspäivämme kruunasi suotuisa sää melonnalle.

Ohut jää siellä täällä ei haitannut menoa.

Harvinaista tämäkin; melojan jäljet.

Talven tulo on kaunista järveltä käsin.

Ihastuttava valo ja talven värit luovat nautinnollisen hetken keskellä selkää. Joulukuinen melonta on täysin mahdollista – sinullekin.

Melonta – parasta vesilläoloa

31/10/2011


Liikuntatieteiden tohtori Béla Pavelka tutki väitöskirjassaan avovesiliikunnan, erityisesti melonnan, luonnonympäristöä sekä yhteiskunnallista ja järjestötaloudellista toimintaympäristöä.
Hän sanoo, että meillä Suomessa on oivalliset mahdollisuudet melontaan koko sulan veden ajan.

Hyvä keli melontaan vuositasolla on 30-75 päivänä vuodessa, mutta sopiva keli jopa 80-132 päivänä vuodessa. Kuitenkin suomalaiset melovat harmillisen vähän.

Melonta on monipuolista. Se on urheilua, virkistystä, matkailua, kuntoutusta. Se on yksilö- ja joukkuelaji. Melonta sopii aloittaa myös varttuneessa iässä. Melonta ei ole vaarallista.

Melomalla saat ainutlaatuisen luontokokemuksen. Miten muuten voisit olla niin lähellä vettä, tuntea olevasi oikeasti vesillä?

Melonta on ollut ensimmäinen tapa liikkua vesillä. Miksi unohtaisimme sen?

Avovesi-infra on rakennettu moottoriveneiden ehdoilla, sanoo Pavelka. Suomessa on alle 100 melontareittiä.

Jos on melomiseen soveltuvat reitit, onko ne merkitty? Missä seuratoiminta ja melonnan esilletuominen?

Suomen infra on vanhentunut, tahtoa muutokseen ei liiemmin ole .

Melojat tarvitsevat melontalaitureita, vessoja, tulentekopaikkoja ja yöpymismahdollisuuksia.

Kun “vesiteollisuus” vähenee, vapaa-aika- ja virkistystoimintaan löytyy tilaisuus investoida. Luonto- ja teollisuusalueita voidaan uusiokäyttää.

Pavelkan mukaan Suomi on luontomatkailukohteena suurelta osin tuntematon. Ilmastonmuutoksen vuoksi matkailu Pohjoiseen on kuitenkin kasvamassa.

Yhteistyön on parannuttava, poliittiseen tasoon vaikuttamisen on lisäännyttävä.
Melonta on kokemuksena arvokas, epätavallinen, se ei toistu, se on uniikki, sanoo Pavelka.

Tämän vuoden melonnat jatkuvat poikkeuksellisen lämpimissä keleissä. Sopivia kelejä riittää vesillä oloon. Tule nauttimaan ainutlaatuisesta kokemuksesta. Metsänpiika vie sinut lähelle vettä.

Vesille venosen mieli

09/05/2011


Jäätä oli huhtikuun lopussa vielä esteenä


Menopelit valmiina


Iso-Pukki avustaa laivaliikennettä, ensimmäinen laiva tulossa…


…vielä toukokuussa vain Iso-Pukki matkalla


Kunnes ensimmäinen rahtilaiva saapui viimein toukokuun alussa


Ja moottoriproomu Vekara jatkaa. Se on tuttu näky väylällä.


Toukokuun illan melomistuokio, ensimmäinen tänä keväänä


Tervetuloa melomaan monenkirjaviin vesiin! Vaihtoehtoja löytyy niin kokeilijoille kuin pitkän matkan melojille.


Alastomilla rannoilla on paljon valoa ja lintujen ääniä.


Kivelle kasvanut leskenlehti paistaa aurinkona.